Niin se vierahti ensimmainen viikko Barcelonassa. Eipa ole tullut katsottua yhtaan "oikeaa" nahtavyytta, mutta mikapa siina, paamaaratonta hortoilua ympari kaupunkia on harrastettu sitakin enemman. Vahitellen alkavat kaupunginosat luiskahdella paikalleen paakopassa ja kaupunki hahmottua. Vanu-ihmiset Milla ja Otto ovat taalla parhaillaan kaymassa, ja heidan kanssaan olen parina iltana hengaillut.
Tostaina soitti viela yksi kampantarjoaja, ja menin sitten perjantaina katsomaan, vaikka oikeasti arvelin, etten enaa todellakaan jaksa vaihtaa asuntoa. Bussi nousi kukkulan rinnetta koko ajan ylemmas ja maisemat muuttuivat samassa tahdissa yha huikeammiksi. Ajattelin, etta kaannymme kohta johonkin pusikkoon ja naita maisemia ei todellakaan nae sielta asunnosta. Pessimisti ei koskaan pety. Espanjalais-brasilialainen Ric haki minut bussipysakilta ja vei 110-vuotiaaseen huvilaan. Pihalla kasvoi lime-, oliivi ja tunnistamatonhedelmapuita ja oli jopa pieni uima-allas. Kattoterassilta nakyi koko kaupungin yli ja kauas merelle, samoin kuin tyhjillaan olevan makuuhuoneen ikkunasta. Toinen kamppis on baskimuusikko-joogaopettaja. Huone maalataan tanaan ja loppuviikosta paasen muuttamaan. Maksan 350 euroa kuussa, johon sisaltyy nettia myoten kaikki. Sita paikkaa kun ajatteleekin, alkaa hymyilyttaa ja sisalla kuplia. Onhan se talo vahan ransistynyt, mutta ehka paasen yli siita seikasta.
Viikonloppuna oltiin perjantaina kamppisten kanssa liikenteessa. Emme oikeastaan paasseet baariin asti, silla taalla voi istua aukioilla ja ostaa olutta kaupustelijoilta. Halvaksi tulee. Lauantaina oli Katalonian kansallispaiva, joten kaupunki oli taynna punaista ja keltaista. Tapasin Millan ja Oton paamielenosoituksen liepeilla. Arc de Triumfilla oli suuri kansanjuhla, jota kavimme hetken katsomassa. Yritin kysella osanottajilta vahan syita itsenaisyyden hinkumiselle, mutta en suoraan sanottuna aivan kasita takalaisten intoa. Eipa Suomessakaan joku random Maija Mielenosoittaja osaa perustella aukottomasti kantaansa, mutta olen muualtakin selvitellyt tata Katalonian itsenaisyysasiaa. Jos olen oikein ymmartanyt, kyseessa on paa-asiassa tunne siita, etta ollaan oma kansakunta ja kielikin on oma. Tuntuu vahan omituiselta, etta taalla niin monet vasemmistolaisetkin ryhmittymat seisovat aika vanhanaikaiselta kalskahtavan nationalismin ja kansallisidentiteettiin perustuvan valtion takana, varsinkin kun Barcelona on varmasti Espanjan kansainvalisin kaupunki. Mutta takana piilee vahan ikavampiakin motiiveja, silla Katalonia on espanjan rikkainta seutua. Takalaiset ajattelevat, etta heidan rahansa virtaavat pois Kataloniasta ja hyodyttavat muuta espanjaa. Samoin taalla asuvia espanjankielisia syrjitaan, ja hyvien tyopaikkojen saaminen on heille paljon vaikeampaa. Ei kuulosta kovin solidaariselta. Kyseessa on tietysti osittain vastareaktio Francon katalaaneihin kohdistamaan sortoon, mutta talla hetkella Katalonialla on jo laaja autonomia, eika mistaan sorrosta voi enaa puhua. Muutamia pienia epakohtia sain selville, kun juttelin ihmisten kanssa, mutta minusta ne olisivat ratkaistavissa nykyisen systeemin sisalla. Esimerkiksi se, ettei oikeudessa voi kayttaa katalaania on tietysti epakohta, mutta vastaava ongelma on monessa maassa aika jouhevasti saatu ratkaistua. Naita ajatuksia en luonnollisesti hopottele englanniksi tai varsinkaan espanjaksi (aivan kuin edes osaisin), mutta ehka taalla suomenkielisessa blogissa pienet pohdinnat ovat luvallisia. :)
Istuimme Ravalissa aukiolla sangriatolkkien kanssa ja spottasimme squatin siina vieressa. Siella oli meneillaan Chile-ilta Salvador Allenden muistoksi. Tanssimme leppoisaa lattarimusaa ja vahan minglasimme hippien kanssa. Ympari maailmaa oli vaki ja "do you study here?" -kysymys heratti lahinna hilpeytta. Pakistanilaiset kaljanmyyjat oppivat matkimaan suomalaisia: "Halabalavalakala" eli "Halapaa kalijaa". Aamulla Allenden muisto pani paan sarkemaan siina maarin, etta lahdin kamppikseni Frederican kanssa rannalle. Sain kylla pitkat patkat luettua pomoni Teresan lainaamia matskuja, joten jotain jarkevaakin tuli tehtya. Fede ja hanen pari italialaista kaveriaan avautuivat rannalla Italian politiikasta. Karua on meininki, kun sopassa on katolisen kirkon, mafian, Berlusconi-mafian ja monen muun lusikka. Yritin siina sitten olla kohtelias ja keksia vastaavia ongelmia Suomesta, mutta taytyy sanoa, etta italiaanot panivat paremmaksi, mita tulee uskomattomiin tarinoihin aseman vaarinkaytosta. Illalla viela Fede kokkasi koko jengille pastaa ja teimme sangriaa.
Tyohommat ovat vahan mystisia. Olen viime viikolla lukenut Teresan lainaamia kirjoja, ja tanaan piti olla tapaaminen yliopistolla. Pari tuntia hengailin ja luin kirjaa, mutta naista ei nakynyt missaan. Sihteeri yritti useaan otteeseen soittaa hanelle, mutta vastausta ei kuulunut. Jatin sitten viestin ja lahden varmaan kotiin laittamaan lounasta ja hiimailemaan. Illalla lahemma Nieppi-Jarpan kanssa katselemaan, se on taalla tyoreissulla. Pitkan kesatyorupeaman jalkeen loma maistuu toki, mutta toivottavasti tasta jossain vaiheessa sikiaa vahan toitakin. Samoin hyva muuttaa espanjaa puhuvien ihmisten luo, silla tama suomalaisten/vaihtareiden osuus sosiaalisesta elamasta on toki ymmarrettavaa nain aluksi, mutta vahitellen myos huolestuttavaa, jos joskus aikoo oppia sita espanjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti