Rakas päiväkirja, mistä aloittaisinkaan... Tänään olen pyrkinyt kosketuksiin katalonialaisen elämänmenon kanssa melko jännittävin tuloksin. Tarkoitus oli tavata pomoni Teresa tänään yliopistolla. Arvelin, että olisi hyvä mennä paikalle viimeistään yhdeksältä, että teen heti hyvän vaikutuksen. Tälle arvelulle Maria nauroi päin naamaa ja sanoi, että aikaisintaan kymmeneltä kannattaa ajatellakaan menevänsä, mieluummin vasta yhdeltätoista. Menin silti kymmeneksi ja tunsin matkalla itseni vähän laiskaksi. Biologian laitos löytyi helposti ja sieltä kasvitieteen osasto. Meillä Oulussa ollaan lakkauttamassa biologian laitoksen toimistoa henkilöstövähennysten takia. Barcelonassa biologian laitoksella on useita omia infotiskejä, kansainvälisten asioiden toimisto ja jokaisella oppiaineella oma toimistonsa. Kasvitieteen toimistossa ei oltu nähty Teresaa moneen päivään, joten päätin soittaa hänelle, onko tapaamisajassa tapahtunut joku muutos, josta en tiedä. Teresa oli hyvin hämmästynyt, että olin paikalla niin aikaisin ja kertoi saapuvansa siinä 12 aikoihin. Myöhemmin Maria kertoi, että on ihan tavallista aloittaa työt vasta silloin. Kävin sitten odotellessa kansainvälisessä toimistossa täyttämässä lomakkeita ja kyselemässä, joten aika ei mennyt hukkaan. Yliopiston seinällä oli kämppäilmoituksia, joista pariin vastasin sähköpostilla. Myöhemmin tapasin myös Teresan, joka oli tosi mukava, mutta pyysi tulemaan huomenna, kun hänellä on enemmän aikaa.
Iltapäivällä tapahtui sitten se jännittävä, eli kämpän metsästys. Ensimmäisessä asunnossa asui latinopoikia, jotka kaikki polttivat sisällä. Muutenkaan paikkaa ei voinut kovin houkuttelevaksi sanoa. Seuraavassa kämpässä asui bolivialainen pariskunta kolmen lapsen kanssa, pitivät sivubisneksenä vuokrahuonetta.
Kolmas paikka oli bongattu yliopiston ilmoitustaululta, joten odotin jonkinlaista opiskelijaboksia. Siellä asuikin keski-ikäinen, punatukkainen nainen, joka oli pukeutunut värikkääseen sifonkiin. Asunto oli täynnä kynttilöitä, suitsukkeita, posliinikoiria ja lasienkeleitä. Nainen puhui hyvin hitaasti ja äänekkäästi englantia, tähän tapaan: "THIS IS A CUPBOARD. HERE YOU CAN KEEP THE CLOTHES, LOOK, LA ROPA, INSIDE HERE, VERY NICE". Taikomista muistuttavaa huitomista ja elehtimistä en kykene sanoin kuvailemaan.
Sitten oli vielä kaksi kämppää, joista toisessa asui 59-vuotias arkkitehtimies (tosin älyttömän kiva tyyppi ja ihana vanha asunto) ja toisessa 50-vuotias hollantilaismies, joka poltti paksua sätkää asuntoa esitellessään. Että taidan jatkaa kesän aikana hyväksi havaittua loisimista ja asua täällä Marian luona vielä ainakin yhden yön. Tämän päivän opetus oli se, että jatkossa käyn katsomassa kämppää vain, jos tiedän, että asukkaat ovat opiskelijoita. Täällä vuokrat ovat paikallisille niin suuria, ettei työssäkäynti tarkoita todellakaan oman kämpän ostoa. Tällä hetkellä tuntuu aika liikuttavalta suomalaisten opiskelijoiden kotileikki, kun väki muuttaa suoraan yksiöön ja alkaa kerätä Iittalan kippoja ja Hackmanin haarukoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti