Palasin auringonottopuuhista katolta, ja nyt leppoistelen läppärin, romaanien ja hedelmien kera. Edelleenkään en ole saanut aikaiseksi poistua tästä kaupungista, sillä näkemistä ja tekemistä tuntuu riittävän vaikka tuomiopäivään asti. Viikko vierähti opiskellessa ja kuntoillessa. Capoeirasta olen nyt innostunut oikein kunnolla, sillä puolen vuoden salitreenin jälkeen akrobaattisuus ei enää aiheuta samanlaisia tuskankyyneleitä kuin aiemmin. Olen järjestänyt itseni myös koulun bändiin, mutta en oikein osaa sanoa jatkosta, sillä nyt ollaan kaksi viikkoa harjoiteltu yhtä ja samaa (ei nyt niin kovin haastavaa) kappaletta. Eri soitinryhmille on harjoitukset eri päivinä, joten kahden ja puolen tunnin harjoituksia on yhteensä neljänä päivänä. Siitä huolimatta viime keskiviikkona kukaan ei tuntunut osaavan yhtään mitään. Helmikuussa alkaisi salsakurssi, joten jos edistystä ei pian tapahdu, saatan vaihtaa lattareiden soittamisen niiden tanssimiseen.
Torstaina meillä oli itäeurooppalainen ilta, kun kroatialainen Borko tuli kyläilemään. Borko on kohonnut suomalaisten keskuudessa arvostettuun asemaan, sillä kukaan muu ei takuulla ole niin juro ja vittuuntunut bisneskiiltoon kuin hän. Kun asenteeseen yhdistyy uskomaton pisteliäs huumori, Zagrebin pojan seurassa on usein ratkiriemukasta. Ensimmäisen kerran kun juttelimme tuli ilmi, että olen harrastanut järjestötoimintaa. Borkon silmät alkoivat loistaa ja hän kertoi salaliittolaisella äänensävyllä ja paksulla aksentilla omista toimistaan Kroatiassa. "And then we crashed through the chains of riot police and started breaking the door and..." Grillasimme porukalla kattoterassilla poikien kehittelemässä leikkuulauta-foliovuoka-hellanritilä -grillissä. Kymmenennen oluen jälkeen heidän hermonsa pettivät syttymättömiin hiiliin. Linkkuveitsen, lankun, tequilan ja hiuslakan avulla homma alkoi toimia. En sitten tiedä, onko metrin korkuinen avotuli foliovuoassa laillinen näillä nurkilla.
Borko kertoi mainion meksikolaisvitsin, jonka hupi oli puoleksi venäläistyylinen James Bond -aksentti. Kaksi meksikolaista siis jutteli ja toinen kysyi, mitä toinen tekee. "I kill people for money. But don't worry, because you are my friend, I kill you for free."
Perjantaina tuli kylään Cuernavacasta ensimmäisiltä Meksikon-päiviltä tuttu Juhani. Lähdimme isolla porukalla vaihtareiden kotibileisiin. Kyseessä oli oikein kunnon kaaoksen yö, vieraita oli varmaan sata. Vuokraisäntämme haluaa jokaisesta vieraasta 200 pesoa yöltä, mikä on tietysti täyttä sutkausta ja riistoa, kun hostellissakin asuu halvemmalla. Lähdimme klo 11 lauantaiaamuna Chapultepecin puistoon muiden vaihtareiden kanssa, mutta pahaksi onneksi vuokraisäntä keksi tulla kylään juuri, kun olimme lähdössä. Minusta on kuumottavaa 22-vuotiaana joutua selittelemään vieraalle ihmiselle, kuka kodissani on yöpynyt. Lisäksi vuokraisäntä valitti edellisen illan etkojen jäljistä keittiössä, eli likaisesta lattiasta ja muutamasta lasista. Kuulemma talossa ei saa enää pitää juhlia, jos jälkiä ei siivoa jo samana iltana. "Juhlissa" oli siis asukkaiden lisäksi kolme muuta. Muutenkin vuokraisäntä tiukentaa jatkuvasti otettaan. Hän tulee monta kertaa viikossa muka tyhjentämään roskiksia, eli oikeasti katsomaan, mitä talossa tapahtuu. Juan katsoo oikeudekseen käydä meidän huoneissamme roskien tyhjentämisen varjolla ja valittaa joka kerta epäsiististä keittiöstä. Tänä aamuna arvasimme, että vuokraisäntä tulee taas tarkistamaan, onko talossa edelleen vieraita, joten lähdimme jo aikaisin kaupungille Juhanin kanssa. Lisäksi emme saa käyttää uunia ollenkaan, sillä se kuulemma aiheuttaa tulipalovaaran. Muuten täydellisessä talossa on siis varjopuolensa. Ranskalaisen Damienin kanssa puhuimme aamulla, että asiasta on pakko keskustella ensi viikolla vuokranmaksun yhteydessä. Että jos maksetaan satanen enemmän, niin voisiko siihen hintaan kuulua vaikka yksityisyys.
Chapultepecissä olin aika zombie eläintarhan ajan, mutta entisen presidentinlinnan kohdalla alkoi jo juttu luistaa. Oli mukava jutella meksikolaisten ja muiden vaihtereiden kanssa muuallakin kuin bileissä tai luennolla. Illalla uni tuli jo kymmeneltä, mutta kuulemma Juan oli seuraavana päivänä valittanut häiriöistä parvekkeella.
Tänään aloitettiin aamu suosikillani, katukojun smoothiella. Kunnon mukillinen viiden hedelmän smoothieta maksaa 14 pesoa eli about euron. Kiireisinä aamuina on ihan turha laittaa aamupalaa, sillä kymmenen minuutin koulumatkan varrella on melkoinen valikoima halpaa ruokaa katukojuissa. Käytiin sitten Coyoacanissa ihan vain nautiskelemassa sunnuntaifiiliksistä ja aamukahvista. Legendaarisessa Café El Jarochassa tarjoiltu talon erikoinen olisi kyllä Suomessa huumeluokituksessa. Yhtä vahvaa kahvia en ole eläissäni juonut.
Sitten on vielä kerrottava perjantain johtamisluennosta. En oppinut luennolla oikeastaan mitään, sillä n. 19-vuotias meksikolaispoika valitsi minut isosiskon korvikkeeksi ja uskoutui minulle rakkauselämästään. Pablo-reppis oli ollut lomalla Tsekissä ja rakastua pätkähtänyt paikalliseen tyttöön. "Kun lähdin Tsekistä, hän antoi minulle tämän rannekorun. Katsoimme toisiamme junan ikkunan läpi ja odotimme junan lähtöä. Ne olivat elämäni pisimmät kaksi minuuttia. Katso, tässä kuvassa hän on, eikö hän olekin kaunis?" Nyt Pablo haluaa opetella tsekkiä ja viettää loppuelämänsä yhdessä lemmittynsä kanssa. Kuulemma selvityksen alla on yksityisten kielituntien hinnat. Nuori rakkaus oli niin lujaa ja viatonta, että lupasin hankkia Pablolle tsekkiläisen vaihtarin harjoittelemaan vuorotellen espanjaa ja tsekkiä. Tuollaisia tarinoita kun kun kuuntelee, palautuu usko viattomuuteen ja rakkauteen ja siihen, että varmaan on vielä villihevosiakin.
Ensi viikonloppuna lähdetään brasilialaisten ja suomalaisten kanssa kiipeämään Iztaccihuatl-tulivuorelle koko viikonlopuksi. 5230 metrin korkeuteen, miettikää sitä!
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Alkuvaiheen hämmennyksiä
Täällä Meksikossa kotiutuminen on päässyt jo hyvään vauhtiin. Ensimmäisellä viikolla oli pelkkää orientaatiota, mutta kurssitkin ovat ehtineet pyöriä jo pari viikkoa. Espanjaa on yhteensä 9 tuntia viikossa, joten kaipa aika tampio pitää olla, jos mitään ei opi. Lisäksi mulla on Tiede, teknologia ja kestävä kehitys -kurssi ja Administracion, jotka ovat siis kumpikin englanniksi. Aloitin myös kurssin Latinalaisen Amerikan historiasta, mutta pinna katkesi, kun aika meni siihen, että etsittiin sanaristikosta Etelä-Amerikan maita, ja lopetin melko ex tempore koko roskan.
Opetuksessa on sekä hyvät että huonot puolensa. Raha näkyy siinä, että englanninkielisten kurssien opettajat ovat natiiveja tai ainakin natiivin tasoisia, joten formulaenglannista ei tarvitse kärsiä. Samoin ilmaiset vapaa-ajan aktiviteetit kattavat kaiken laidasta laitaan meikkauksesta (!) tennikseen ja karnevaalisambaan. Kampuksen kuntosali on suuri, ja kaikkea löytyy, mitä punttaamiseen tarvitsee. Käyn lisäksi viulutunneilla ja capoeirassa.
Tanja kiteytti hyvin opetuksen ärsyttävän puolen: opettajat eivät oikeastaan opeta. Luennoitsijat ovat kuin ammattiviihdyttäjiä, mistään power point -sulkeisista ei ole tietoakaan. Aina tehdään pienissä ryhmissä jotain kauhean mukavaa, kaikki osallistuu ja lähdetään oman elämän kautta liikkeelle. Sitten tulee kotiläksyksi oikeasti opetella ne asiat. Luennot on vähän sellaista tunnelman kohottamista. Tuossa perjantaina meidät jaettiin uskomattoman monimutkaisella tavalla pieniryhmiin jotain tulevaa ryhmätyötä varten. Sitten piti keksiä ryhmälle nimi ja opetella kaikkien nimet, myös muiden kuin oman ryhmän jäsenten. Siinä meni iloisesti puoli tuntia, kun ihmeteltiin, että ohhoh, meillä on täällä kolme Ricardoa ja kaksi Vanessaa.
Suurin kulttuurishokki tähän mennessä ovat oikeastaan olleet nämä ihmiset kampuksella. Tiesin kyllä tullessani, että suurin osa opiskelee bisnestä tai vastaavaa, joten mitään yhteiskunnallisesti suuntautuneita hipinretaleita en edes odottanut. Mutta kyllä minusta on aika merkillistä, etteivät paikalliset opiskelijat osaa käyttää metroa. Kaikkien kanssa tulen toimeen ja paljon on hyviä tyyppejä, joista tulen varmasti tykkäämään paljonkin. Välillä puuduttaa katsoa, kun on merkkivaatteet aseteltu päälle niin, että brändi näkyy ja päissään MTV-musiikin tahtiin puhutaan, kun ne meksikolaiset miehet on niin MAHDOTTOMIA. Vessassa mummo antaa vessapaperin käteen ja avaa oven valmiiksi. Ei minun ajatukseni ja bailaamiseni mitenkään parempaa tai hienompaa ole, mutta elämänarvot ja kiinnostuksenkohteet ovat niin toiset, että jotain muuta on löydyttävä.
Paikallisiin on ollut vähän hankala saada kunnon kontaktia, sillä vaihtareiden kanssa pyörii aika paljon juuri näitä geelitukkaisia blondinmetsästäjiä. Täällä myydään oikeasti kaupassa litran törppöjä hiusgeeliä. Kursseilla on paljon mukavaa, tavallisen oloista väkeä, joiden kanssa täytyy alkaa uutterasti minglaamaan. Tänä viikonloppuna ensimmäisten päivien hostellista tuttu argentiinalainen Daniela on ollut taas kaupungissa, joten ollaan sen kanssa kierrelty. Käytiin Frida Kahlon kotitalossa, antropologisessa museossa ja pulqueriassa. Pulque on paikallinen juomaerikoisuus, jonkinlainen tequilan esiaste. Minusta maku ja rakenne oli kuin hienostuneessa kiljussa, mutta olipahan elämys sekin.
Täytyy vielä kertoa tapaus kestävän kehityksen kurssilta. Meillä oli luettavana aika pitkä Horkheimerin teksti kotiläksynä, ja kaikki valittivat siitä, että heidät pakotetaan lukemaan filosofiaa. Varsinkin yksi ranskalainen insinööri oli erityisen turhautunut ja vihainen. Tunnilla keskusteltiin aiheesta, ja tämä poika kieltäytyi ymmärtämästä käsitteitä oikein ja tinkasi voimallisesti vastaan kaikessa, missä pystyi. Tauolla hän puhisi minulle, että merde, antakaa joku laskukaava, niin hän kyllä ratkaisee, mutta tällaista liibalaabaa ei ruveta. Muutaman päivän päästä erään kimaltavan hiphopklubin sivuhuoneessa ranskalainen etsi minut käsiinsä ja kysyi, mitä olin ajatellut tekstistä. Vieläkään hän ei myöntänyt, että oli mitään järkeä pakottaa meidät lukemaan se, mutta keskustelipa kuitenkin puolisen tuntia sisällöstä asialliseen ja pohdiskelevaan sävyyn, ja oli selvästi alkanut miettiä yhteiskunnan rakennetta ja perusoletuksia täysin uudella tavalla. Kohtaus oli kuin jostain elokuvasta, ja aamulla teki mieli laittaa opettajalle viestiä, että olet pedagoginen nero.
Opetuksessa on sekä hyvät että huonot puolensa. Raha näkyy siinä, että englanninkielisten kurssien opettajat ovat natiiveja tai ainakin natiivin tasoisia, joten formulaenglannista ei tarvitse kärsiä. Samoin ilmaiset vapaa-ajan aktiviteetit kattavat kaiken laidasta laitaan meikkauksesta (!) tennikseen ja karnevaalisambaan. Kampuksen kuntosali on suuri, ja kaikkea löytyy, mitä punttaamiseen tarvitsee. Käyn lisäksi viulutunneilla ja capoeirassa.
Tanja kiteytti hyvin opetuksen ärsyttävän puolen: opettajat eivät oikeastaan opeta. Luennoitsijat ovat kuin ammattiviihdyttäjiä, mistään power point -sulkeisista ei ole tietoakaan. Aina tehdään pienissä ryhmissä jotain kauhean mukavaa, kaikki osallistuu ja lähdetään oman elämän kautta liikkeelle. Sitten tulee kotiläksyksi oikeasti opetella ne asiat. Luennot on vähän sellaista tunnelman kohottamista. Tuossa perjantaina meidät jaettiin uskomattoman monimutkaisella tavalla pieniryhmiin jotain tulevaa ryhmätyötä varten. Sitten piti keksiä ryhmälle nimi ja opetella kaikkien nimet, myös muiden kuin oman ryhmän jäsenten. Siinä meni iloisesti puoli tuntia, kun ihmeteltiin, että ohhoh, meillä on täällä kolme Ricardoa ja kaksi Vanessaa.
Suurin kulttuurishokki tähän mennessä ovat oikeastaan olleet nämä ihmiset kampuksella. Tiesin kyllä tullessani, että suurin osa opiskelee bisnestä tai vastaavaa, joten mitään yhteiskunnallisesti suuntautuneita hipinretaleita en edes odottanut. Mutta kyllä minusta on aika merkillistä, etteivät paikalliset opiskelijat osaa käyttää metroa. Kaikkien kanssa tulen toimeen ja paljon on hyviä tyyppejä, joista tulen varmasti tykkäämään paljonkin. Välillä puuduttaa katsoa, kun on merkkivaatteet aseteltu päälle niin, että brändi näkyy ja päissään MTV-musiikin tahtiin puhutaan, kun ne meksikolaiset miehet on niin MAHDOTTOMIA. Vessassa mummo antaa vessapaperin käteen ja avaa oven valmiiksi. Ei minun ajatukseni ja bailaamiseni mitenkään parempaa tai hienompaa ole, mutta elämänarvot ja kiinnostuksenkohteet ovat niin toiset, että jotain muuta on löydyttävä.
Paikallisiin on ollut vähän hankala saada kunnon kontaktia, sillä vaihtareiden kanssa pyörii aika paljon juuri näitä geelitukkaisia blondinmetsästäjiä. Täällä myydään oikeasti kaupassa litran törppöjä hiusgeeliä. Kursseilla on paljon mukavaa, tavallisen oloista väkeä, joiden kanssa täytyy alkaa uutterasti minglaamaan. Tänä viikonloppuna ensimmäisten päivien hostellista tuttu argentiinalainen Daniela on ollut taas kaupungissa, joten ollaan sen kanssa kierrelty. Käytiin Frida Kahlon kotitalossa, antropologisessa museossa ja pulqueriassa. Pulque on paikallinen juomaerikoisuus, jonkinlainen tequilan esiaste. Minusta maku ja rakenne oli kuin hienostuneessa kiljussa, mutta olipahan elämys sekin.
Täytyy vielä kertoa tapaus kestävän kehityksen kurssilta. Meillä oli luettavana aika pitkä Horkheimerin teksti kotiläksynä, ja kaikki valittivat siitä, että heidät pakotetaan lukemaan filosofiaa. Varsinkin yksi ranskalainen insinööri oli erityisen turhautunut ja vihainen. Tunnilla keskusteltiin aiheesta, ja tämä poika kieltäytyi ymmärtämästä käsitteitä oikein ja tinkasi voimallisesti vastaan kaikessa, missä pystyi. Tauolla hän puhisi minulle, että merde, antakaa joku laskukaava, niin hän kyllä ratkaisee, mutta tällaista liibalaabaa ei ruveta. Muutaman päivän päästä erään kimaltavan hiphopklubin sivuhuoneessa ranskalainen etsi minut käsiinsä ja kysyi, mitä olin ajatellut tekstistä. Vieläkään hän ei myöntänyt, että oli mitään järkeä pakottaa meidät lukemaan se, mutta keskustelipa kuitenkin puolisen tuntia sisällöstä asialliseen ja pohdiskelevaan sävyyn, ja oli selvästi alkanut miettiä yhteiskunnan rakennetta ja perusoletuksia täysin uudella tavalla. Kohtaus oli kuin jostain elokuvasta, ja aamulla teki mieli laittaa opettajalle viestiä, että olet pedagoginen nero.
maanantai 3. tammikuuta 2011
Meksikossa ei sanota vale, vaan ok!
Blogini on siirtynyt Barcelonasta Meksikoon Suomessa vietetyn joulun jälkeen. Päivitykset lakkasivat Barcelonasta, sillä niistä alkoi tulla liiaksi päiväkirjamaisia omien nihkeiden tuntojen tilityksiä. Se ei oikein vastannut todellisuutta, sillä suurimman osan ajasta oli kuitenkin huippua. Mitä nyt välillä Erasmus-sekoilu ja katalaanien nurkkakuntaisuus ottivat aivoon. Harjoitteluraportti jäi tehtäväksi täällä Meksikossa, sillä mittauksia tehtiin vielä viikko ennen lähtöäni Barnasta. Sevilla ja Granada tulivat visteerattua, ja niitä suosittelen kyllä ihan kaikille! Nyt täytyy kirjoittaa ihan itseni takia vähän ahkerammin ja vähentää itsesensuuria. Mitään päiväkirjaa en ikinä saa aikaiseksi ja jotain mustaa valkoisella tästä vuodestä täytyy jäädä.
Jouluna sen ymmärsin, ettei ihmissuhteissa laatu korvaa määrää. Harmitti nähdä melkein kaikkia vain pakollisten kuulumisten verran, kun olisi voinut puolin ja toisin vähän syvemminkin puhella, mitä syksyn aikana on tullut ajatelleeksi. Hauskaa oli silti, tosin aivan liian kylmää.
Äiti käyttäytyi viimeisen viikon kuin olisin lähdössä sotaan. Olin sitten kieltämättä aika täpinöissäni ennen lähtöä ja mieitytti, mitä perillä tulee vastaan. Ei ole täällä perillä missään vaiheessa pelottanut eikä tuntunut epämukavalta. Mitä nyt metrossa ihmiset tuijottavat ja laukusta täytyy pitää kiinni.
Lennolla Madridista Mexico Cityyn oli ainakin 10 suomalaista, joista viisi oli menossa vaihtoon. Kaksi heistä olivat menossa samaan hostelliin, joten otimme kimppataksin uudenvuodenaamuna pilkkopimeässä. Auringon noustua ihana argentiinalainen Daniela ja meksikolainen Marcos näyttivät meille kaupunkia iltaan asti ja sunnuntaina lähdimme katsomaan Teotihuacanin pyramideja. Paloimme iloisesti kirkuvan punaisiksi koko Suomi-jengi. Pyramidimesta oli neljä kilometriä pitkä, minkä lisäksi piti tietysti kiivetä melkoinen määrä portaita, jos halusi huipulle. Illalla nukahdimme kymmeneltä valot päällä ja täysissä pukeissa. Danielan kanssa juonimme treffit vielä tuntemattomalle rannalle parin viikon päähän.
Tänään oli sitten ensimmäinen päivä yliopistolla. Lentokoneen kaksi suomalaista ovat lähdössä saman yliopiston, Tec de Monterreyn, Cuernavacan kampukselle, mutta kolme muuta oululaista Mexico Cityn vaihtaria ovat täällä samassa hostellissa. Lähdettiin aamulla yhdessä orientaatioluentoja kuuntelemaan. Kampus on todella porho, tenniskenttä, valtava kuntosali ja vartijoita joka puolella. Rahalla ei saa rakkautta, mutta hitosti lasia, metallia ja päheitä laboratorioita sillä irtoaa.
Iltapäivällä etsin muiden oululaisten kanssa asuntoa. Talossa oli tilaa kolmelle ja neljännelle viikonlopusta alkaen. Alun perin uhosin, että asun meksikolaisten kanssa kielen takia, joten kävin katsomassa toistakin taloa. Siellä olisin joutunut asumaan jonkun tyypin äidin kanssa, joten päätin olla mukavuudenhaluinen ja otin ensimmäisen talon neljännen huoneen, kunhan se vapautuu. Viisi minuuttia kampukselle kävellen, kattoterassi, iso ikkuna, vesi, sähkö, netti ja siivous (!) kuuluvat vuokraan (177e) ja kaikki palvelut ovat lähellä. Ei niiden Barcelonan kämpänhakuseikkailujen jälkeen yhtään huvita alkaa säätämään, kun kerran löytyi heti sopiva. Sitä paitsi yksi kämppiksistä on Ecuadorista, siispä ahdistelemme sitä oikein sakilla huonon espanjamme kanssa.
Oli syyllinen olo ajella ympäriinsä taksilla ja aina vaan reteästi pyytää taksia odottamaan ulkopuolella. Parin tunnin ajelun hinnaksi tuli 10 euroa jaettuna neljällä. Huomenna sitten muutamme uuteen kotiin!
Jouluna sen ymmärsin, ettei ihmissuhteissa laatu korvaa määrää. Harmitti nähdä melkein kaikkia vain pakollisten kuulumisten verran, kun olisi voinut puolin ja toisin vähän syvemminkin puhella, mitä syksyn aikana on tullut ajatelleeksi. Hauskaa oli silti, tosin aivan liian kylmää.
Äiti käyttäytyi viimeisen viikon kuin olisin lähdössä sotaan. Olin sitten kieltämättä aika täpinöissäni ennen lähtöä ja mieitytti, mitä perillä tulee vastaan. Ei ole täällä perillä missään vaiheessa pelottanut eikä tuntunut epämukavalta. Mitä nyt metrossa ihmiset tuijottavat ja laukusta täytyy pitää kiinni.
Lennolla Madridista Mexico Cityyn oli ainakin 10 suomalaista, joista viisi oli menossa vaihtoon. Kaksi heistä olivat menossa samaan hostelliin, joten otimme kimppataksin uudenvuodenaamuna pilkkopimeässä. Auringon noustua ihana argentiinalainen Daniela ja meksikolainen Marcos näyttivät meille kaupunkia iltaan asti ja sunnuntaina lähdimme katsomaan Teotihuacanin pyramideja. Paloimme iloisesti kirkuvan punaisiksi koko Suomi-jengi. Pyramidimesta oli neljä kilometriä pitkä, minkä lisäksi piti tietysti kiivetä melkoinen määrä portaita, jos halusi huipulle. Illalla nukahdimme kymmeneltä valot päällä ja täysissä pukeissa. Danielan kanssa juonimme treffit vielä tuntemattomalle rannalle parin viikon päähän.
Tänään oli sitten ensimmäinen päivä yliopistolla. Lentokoneen kaksi suomalaista ovat lähdössä saman yliopiston, Tec de Monterreyn, Cuernavacan kampukselle, mutta kolme muuta oululaista Mexico Cityn vaihtaria ovat täällä samassa hostellissa. Lähdettiin aamulla yhdessä orientaatioluentoja kuuntelemaan. Kampus on todella porho, tenniskenttä, valtava kuntosali ja vartijoita joka puolella. Rahalla ei saa rakkautta, mutta hitosti lasia, metallia ja päheitä laboratorioita sillä irtoaa.
Iltapäivällä etsin muiden oululaisten kanssa asuntoa. Talossa oli tilaa kolmelle ja neljännelle viikonlopusta alkaen. Alun perin uhosin, että asun meksikolaisten kanssa kielen takia, joten kävin katsomassa toistakin taloa. Siellä olisin joutunut asumaan jonkun tyypin äidin kanssa, joten päätin olla mukavuudenhaluinen ja otin ensimmäisen talon neljännen huoneen, kunhan se vapautuu. Viisi minuuttia kampukselle kävellen, kattoterassi, iso ikkuna, vesi, sähkö, netti ja siivous (!) kuuluvat vuokraan (177e) ja kaikki palvelut ovat lähellä. Ei niiden Barcelonan kämpänhakuseikkailujen jälkeen yhtään huvita alkaa säätämään, kun kerran löytyi heti sopiva. Sitä paitsi yksi kämppiksistä on Ecuadorista, siispä ahdistelemme sitä oikein sakilla huonon espanjamme kanssa.
Oli syyllinen olo ajella ympäriinsä taksilla ja aina vaan reteästi pyytää taksia odottamaan ulkopuolella. Parin tunnin ajelun hinnaksi tuli 10 euroa jaettuna neljällä. Huomenna sitten muutamme uuteen kotiin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)