Viikonloppu vuorella

Kolmatta iltaa jo vietetään unelmakämpässä vuoren rinteellä. Viime viikolla alkoivat espanjantunnit, jotka ovat kyllä älyttömän laadukkaita ja puhevoittoisia, eli juuri sitä, mitä haluankin. Kävimme vielä kerran edellisen asunnon kämppisten kanssa bailaamassa, tällä kertaa rantabaareissa. Täytyy sanoa, että täkäläinen perusdiskomeininki saa Oulun Onnelan kalpenemaan. Mimmien mekot, volyymi, tungos, kuumuus, drinkkien kalleus ja musiikin latteus ovat kaikki noin viisi kertaa Suomen tilannetta överimpiä. Erona se, että kaikessa haisee raha, toisin kuin ehkä Onnelassa joskus. Olen yrittänyt näissä tilanteissa urheasti hymyillä ja tanssia, sillä ei voi heti olettaa löytävänsä tasan samanmielistä seuraa ja laadukasta kantabaaria, jossa minut ja juomavalintani muistetaan. Sitäpaitsi tulen entisten kämppisteni eli bailausseuran kanssa mainiosti toimeen, sääli vain, että puhuminen on noissa paikoissa mahdotonta.

Torstaina oli biologian laitoksen järjestämä miittinki kaikille biologivaihtareille. Infotilaisuuden jälkeen sosialiseerattiin vapaamuotoisesti ja vaihdeltiin numeroita. Tykkäsin kyllä kovasti porukasta, vaikka tuttavuudet tietysti jäivät pinnallisiksi. Monen muunkin kanssa oli puhetta, että vaihtoehtoja kaivataan noille disko infernoille. Seuraavana torstaina tapaamme taasen, silloin jokaisen pitää viedä tarjolla oman maansa ruokaa. Ei tullut mieleen mitään autenttista, mutta täkäläisillä raaka-aineilla toteutettavaa, joten tilasin salmiakkia Suomesta tulevilta. Sitäpaitsi sen saan itse syödä, jos aiemmat kokemukset ulkomaalaisten reaktioista salmiakkiin pätevät täälläkin. Pullaa olisi tietysti voinut leipoa, mutta uunitilanteesta tuonnempana.

Perjantaina uusi kämppis Ric haki minut ja tavarat autollaan vanhasta kodista Carrer Floridablancalta. Illalla oli tarkoitus lähteä uusien biologituttujen kanssa Graciaan (paikallinen Kallio) katselemaan meininkejä, mutta tämän reissun ensimmäinen sade yllätti. Kunnon ukkosmyräkkää jatkui sikäli kauan, että tyydyin tutustumaan kotosalla Riciin ja Pachiin (luoja yksin tietää, miten tuokin kirjoitetaan). Ric pitää lähistöllä pientä kauppaa, josta saamme hakea illalla poisheitettäviä vihanneksia niin paljon kuin jaksamme kantaa. Pachi on sosiaalityöntekijä-muusikko-joogaopettajaopiskelija, jonka aamuharjoitukset näen ensimmäisenä aamulla, kun katson ulos terassille. Mukavia, fiksuja ja keskustelukykyisiä ihmisiä nämä ovat ja tuntevat paljon ihmisiä tältä vuorelta. Eilen lauantaina alkoi jo päivällä lappamaan porukkaa kylään. Hola vaan ja kaljat jääkaappiin, sitten haasteltiin espanjaksi konekivääritahtia. Illalla kävin vielä portugalilaisten biologityttöjen kanssa baarissa. Yöbussilla pääsi tänne vuorellekin, ja paikalliset kehtaavat valittaa, ettei julkinen liikenne toimi. Tervetuloa tutustumaan Koskilinjoihin. Jos Oulussa olisi vuoria tai edes kukkuloita syrjässä keskustasta, sinne ei takuulla pääsisi yöviideltä.

Aamulla koin täkäläisen bailukulttuurin parhaat puolet, eli sen, ettei juoksulenkille lähtö ollut minkäänlainen ongelma. Vuoren rinteillä on metsää ja polkuja ristiin rastiin, ja kaikkialta avautuvat samat uskomattomat näköalat kaupungin yli Välimerelle. Vaikka tämä on tietysti uskomaton paikka asua, talosta kyllä aistii, että kaksi miestä on huushollannut Pachin tyttöystävää lukuunottamatta kahdestaan. Jos en olisi näin rytöinen ämmä, saattaisin häiriintyä pienistä epäpuhtauksista vähän joka puolella. Ric syö lähinnä muiden tekemiä ruokia tai vaihtoehtoisesti valmistaa pakettinuudeleita mikrossa ja nauttii ne purkkilihapullien kera. Pyysin häneltä tänään apua kaasu-uunin käyttöön, mutta kävi ilmi, ettei Ric ollut koskaan käyttänyt uuniaan. Arvailun ja kokeilujen jälkeen saimme aikaan posauksen ja lieskoja, minkä jälkeen muunsin ruokani risotoksi. Onneksi joogatyypit syövät kasvisruokaa, sillä sen ansiosta kaikki mahdolliset linssit, pavut ja mausteet löytyvät kaapista.

On ollut ihana ja rento viikonloppu ottaa puutarhassa aurinkoa espanjankirjan kanssa, lenkkeillä, soittaa viulua ja kuunnella leppoisia biisejä. Luulen kyllä, että pojat säälivät yksinäistä suomalaista tyttöä, sillä vähän väliä tiedustellaan suunnitelmiani lähteä kaupungille ja kerrotaan vinkkejä hyvistä paikoista viettää sunnuntaita. Tällä hetkellä olisi mega-Erasmus-rajoittamatonmääräsangriaa-bileet, mutta taidan vain juoda puutarhassa teetä, katsella kiikareilla Montjuicille ja mennä nukkumaan. Tiistaina tulevat Suomesta Essi, Marko ja Nico, joten kyllä tässä ehtii bailata. Huomenna on treffit pomon kanssa yliopistolla. Pidetään peukkuja, että tällä kertaa olisi mañana-hommien lisäksi jotain sanottavaa niistä töistäkin.

Kämppäflaksi & muita tarinoita

Niin se vierahti ensimmainen viikko Barcelonassa. Eipa ole tullut katsottua yhtaan "oikeaa" nahtavyytta, mutta mikapa siina, paamaaratonta hortoilua ympari kaupunkia on harrastettu sitakin enemman. Vahitellen alkavat kaupunginosat luiskahdella paikalleen paakopassa ja kaupunki hahmottua. Vanu-ihmiset Milla ja Otto ovat taalla parhaillaan kaymassa, ja heidan kanssaan olen parina iltana hengaillut.

Tostaina soitti viela yksi kampantarjoaja, ja menin sitten perjantaina katsomaan, vaikka oikeasti arvelin, etten enaa todellakaan jaksa vaihtaa asuntoa. Bussi nousi kukkulan rinnetta koko ajan ylemmas ja maisemat muuttuivat samassa tahdissa yha huikeammiksi. Ajattelin, etta kaannymme kohta johonkin pusikkoon ja naita maisemia ei todellakaan nae sielta asunnosta. Pessimisti ei koskaan pety. Espanjalais-brasilialainen Ric haki minut bussipysakilta ja vei 110-vuotiaaseen huvilaan. Pihalla kasvoi lime-, oliivi ja tunnistamatonhedelmapuita ja oli jopa pieni uima-allas. Kattoterassilta nakyi koko kaupungin yli ja kauas merelle, samoin kuin tyhjillaan olevan makuuhuoneen ikkunasta. Toinen kamppis on baskimuusikko-joogaopettaja. Huone maalataan tanaan ja loppuviikosta paasen muuttamaan. Maksan 350 euroa kuussa, johon sisaltyy nettia myoten kaikki. Sita paikkaa kun ajatteleekin, alkaa hymyilyttaa ja sisalla kuplia. Onhan se talo vahan ransistynyt, mutta ehka paasen yli siita seikasta.

Viikonloppuna oltiin perjantaina kamppisten kanssa liikenteessa. Emme oikeastaan paasseet baariin asti, silla taalla voi istua aukioilla ja ostaa olutta kaupustelijoilta. Halvaksi tulee. Lauantaina oli Katalonian kansallispaiva, joten kaupunki oli taynna punaista ja keltaista. Tapasin Millan ja Oton paamielenosoituksen liepeilla. Arc de Triumfilla oli suuri kansanjuhla, jota kavimme hetken katsomassa. Yritin kysella osanottajilta vahan syita itsenaisyyden hinkumiselle, mutta en suoraan sanottuna aivan kasita takalaisten intoa. Eipa Suomessakaan joku random Maija Mielenosoittaja osaa perustella aukottomasti kantaansa, mutta olen muualtakin selvitellyt tata Katalonian itsenaisyysasiaa. Jos olen oikein ymmartanyt, kyseessa on paa-asiassa tunne siita, etta ollaan oma kansakunta ja kielikin on oma. Tuntuu vahan omituiselta, etta taalla niin monet vasemmistolaisetkin ryhmittymat seisovat aika vanhanaikaiselta kalskahtavan nationalismin ja kansallisidentiteettiin perustuvan valtion takana, varsinkin kun Barcelona on varmasti Espanjan kansainvalisin kaupunki. Mutta takana piilee vahan ikavampiakin motiiveja, silla Katalonia on espanjan rikkainta seutua. Takalaiset ajattelevat, etta heidan rahansa virtaavat pois Kataloniasta ja hyodyttavat muuta espanjaa. Samoin taalla asuvia espanjankielisia syrjitaan, ja hyvien tyopaikkojen saaminen on heille paljon vaikeampaa. Ei kuulosta kovin solidaariselta. Kyseessa on tietysti osittain vastareaktio Francon katalaaneihin kohdistamaan sortoon, mutta talla hetkella Katalonialla on jo laaja autonomia, eika mistaan sorrosta voi enaa puhua. Muutamia pienia epakohtia sain selville, kun juttelin ihmisten kanssa, mutta minusta ne olisivat ratkaistavissa nykyisen systeemin sisalla. Esimerkiksi se, ettei oikeudessa voi kayttaa katalaania on tietysti epakohta, mutta vastaava ongelma on monessa maassa aika jouhevasti saatu ratkaistua. Naita ajatuksia en luonnollisesti hopottele englanniksi tai varsinkaan espanjaksi (aivan kuin edes osaisin), mutta ehka taalla suomenkielisessa blogissa pienet pohdinnat ovat luvallisia. :)

Istuimme Ravalissa aukiolla sangriatolkkien kanssa ja spottasimme squatin siina vieressa. Siella oli meneillaan Chile-ilta Salvador Allenden muistoksi. Tanssimme leppoisaa lattarimusaa ja vahan minglasimme hippien kanssa. Ympari maailmaa oli vaki ja "do you study here?" -kysymys heratti lahinna hilpeytta. Pakistanilaiset kaljanmyyjat oppivat matkimaan suomalaisia: "Halabalavalakala" eli "Halapaa kalijaa". Aamulla Allenden muisto pani paan sarkemaan siina maarin, etta lahdin kamppikseni Frederican kanssa rannalle. Sain kylla pitkat patkat luettua pomoni Teresan lainaamia matskuja, joten jotain jarkevaakin tuli tehtya. Fede ja hanen pari italialaista kaveriaan avautuivat rannalla Italian politiikasta. Karua on meininki, kun sopassa on katolisen kirkon, mafian, Berlusconi-mafian ja monen muun lusikka. Yritin siina sitten olla kohtelias ja keksia vastaavia ongelmia Suomesta, mutta taytyy sanoa, etta italiaanot panivat paremmaksi, mita tulee uskomattomiin tarinoihin aseman vaarinkaytosta. Illalla viela Fede kokkasi koko jengille pastaa ja teimme sangriaa.

Tyohommat ovat vahan mystisia. Olen viime viikolla lukenut Teresan lainaamia kirjoja, ja tanaan piti olla tapaaminen yliopistolla. Pari tuntia hengailin ja luin kirjaa, mutta naista ei nakynyt missaan. Sihteeri yritti useaan otteeseen soittaa hanelle, mutta vastausta ei kuulunut. Jatin sitten viestin ja lahden varmaan kotiin laittamaan lounasta ja hiimailemaan. Illalla lahemma Nieppi-Jarpan kanssa katselemaan, se on taalla tyoreissulla. Pitkan kesatyorupeaman jalkeen loma maistuu toki, mutta toivottavasti tasta jossain vaiheessa sikiaa vahan toitakin. Samoin hyva muuttaa espanjaa puhuvien ihmisten luo, silla tama suomalaisten/vaihtareiden osuus sosiaalisesta elamasta on toki ymmarrettavaa nain aluksi, mutta vahitellen myos huolestuttavaa, jos joskus aikoo oppia sita espanjaa.

Home, sweet home

Asuntosolmu alkoi purkautua, kun ymmarsin laittaa nettiin oman ilmoitukseni, jossa kerroin etsivani asuntoa, jossa asuu opiskelijoita. Ikavaa sinansa, silla nuoret, kivat tyossakavijat sopisivat minulle myos erittain hyvin, mutta talla tavalla ei ollut tarpeen reissata ympari kaupunkia taysin mahdottomien asuntojen perassa. Loysin kaksi vaihtoehtoa, joista toinen oli 350 euroa kuluineen, melko kaukana yliopistosta ja ihana. Kamppiksena meksikolainen musiikinopiskelija, marimbansoittaja. Toinen vaihtoehto oli kuudelle kamppikselle tarkoitettu kamppa lahempana yliopistoa, vain 290 euroa laskut mukaanlukien. Meksikolainen vuokrasi huoneen jollekin muulle, joten paadyin jalkimmaiseen. Kielimuurilla saattoi olla osuutta asiaan, silla meksikon mies ei puhunut sanaakaan englantia ja mina vain heikkoa espanjaa.

Nyt sitten asustelen viiden muun vaihtarin kanssa Sant Antonin kaupunginosassa. Asunnossa on ihana parveke, mutta sinne paasee vain muiden huoneiden kautta. Minun ikkunani on sisapihalle, eli kaytannossa sita voi kayttaa vain tuulettamiseen, valoa siita ei oikeastaan tule. Olisin tietysti voinut jatkaa etsintoja ja yrittaa loytaa jotain, jossa saisin  treenata espanjaa ja katsella ikkunasta maisemia, mutta suoraan sanottuna olin totaalisen kypsa asunnonetsintaan. Sitapaitsi tasta on vain pari metropysakkia keskustaan ja yliopistolle, ja kaupat ja kuntosali ovat nurkan takana. Samoin lahella on Montjuic-kukkula, jossa on ihana kayda lenkilla. Koko kukkula on taynna puistoa, historiallisia rakennuksia ja siella on myos maauimala.

Kamppikset ovat saksasta, unkarista, italiasta ja portugalista, joten meno on varsin kansainvalista. Muuten vaki on oikein mukavaa, mutta kaikilla on jopa huvittavuuteen asti stressi espanjan oppimisesta. Istuimme olohuoneessa, ja muut sopivat, etta olisi hyva puhua kotona vain espanjaa. Siihen se keskustelu sitten loppuikin ja kaikki ryhtyivat tuijottamaan telkkaria, silla kukaan ei osaa kielta alkeita enempaa. Olen myos ainoa, joka aikoo menna kielikurssille, silla ne ovat maksullisia. Tunnen itseni ihan ilonpilaajaksi, kun heitan kursailematta lappaa englanniksi.

Eilen muutin tavarani aamupaivalla ja kuulin, etta menemme koko poppoo illalla vaihtaribileisiin. "Ensimmaiset kaksi viikkoa otan rennosti, en tutustu yhteenkaan vaihtariin, en kay yksissakaan vaihtaribileissa, vaan seikkailen yksin kaupungilla ja haistelen ilmapiiria." Tallainen lausunto taisi tulla annettua pari viikkoa sitten. Niin sita kuitenkin lahdettiin. Baarin ovella latkaistiin nimi- ja kotimaatarra rintaan ja ryhdyttiin minglaamaan. Kaksi minuuttia, ja ensimmainen suomalainen tuli vastaan. Puolenyon aikaan baari oli niin taynna vakea, etta keskusteleminen ja liikkuminen oli mahdotonta. Siirryimme viereiseen yokerhoon, joka oli kuulemma Barcelonan suosituimpia, nimeltaan Razzmatazz. Puhuminen oli edelleen mahdotonta, mutta sen sijaan tanssimme ja otimme kolmen aikaan taksin kotiin.

Netti meilla ei viela toimi, mutta istuskelen tassa alakerran nettikahvilassa tata kirjoittamassa. Olen ottanut siekailemattoman rennosti, silla talla viikolla ei enaa tarvitse menna yliopistolle. Pomoni Teresa antoi tiistaina pari kirjaa mukaan ja kaski lueskella. Maanantaina nahdaan uudestaan ja ryhdytaan hahmottelemaan, minkalaisen kokeen ehtisin tassa kolmessa kuukaudessa tehda.

Ay, caramba, mitä porukkaa!

Rakas päiväkirja, mistä aloittaisinkaan... Tänään olen pyrkinyt kosketuksiin katalonialaisen elämänmenon kanssa melko jännittävin tuloksin. Tarkoitus oli tavata pomoni Teresa tänään yliopistolla. Arvelin, että olisi hyvä mennä paikalle viimeistään yhdeksältä, että teen heti hyvän vaikutuksen. Tälle arvelulle Maria nauroi päin naamaa ja sanoi, että aikaisintaan kymmeneltä kannattaa ajatellakaan menevänsä, mieluummin vasta yhdeltätoista. Menin silti kymmeneksi ja tunsin matkalla itseni vähän laiskaksi. Biologian laitos löytyi helposti ja sieltä kasvitieteen osasto. Meillä Oulussa ollaan lakkauttamassa biologian laitoksen toimistoa henkilöstövähennysten takia. Barcelonassa biologian laitoksella on useita omia infotiskejä, kansainvälisten asioiden toimisto ja jokaisella oppiaineella oma toimistonsa. Kasvitieteen toimistossa ei oltu nähty Teresaa moneen päivään, joten päätin soittaa hänelle, onko tapaamisajassa tapahtunut joku muutos, josta en tiedä. Teresa oli hyvin hämmästynyt, että olin paikalla niin aikaisin ja kertoi saapuvansa siinä 12 aikoihin. Myöhemmin Maria kertoi, että on ihan tavallista aloittaa työt vasta silloin. Kävin sitten odotellessa kansainvälisessä toimistossa täyttämässä lomakkeita ja kyselemässä, joten aika ei mennyt hukkaan. Yliopiston seinällä oli kämppäilmoituksia, joista pariin vastasin sähköpostilla. Myöhemmin tapasin myös Teresan, joka oli tosi mukava, mutta pyysi tulemaan huomenna, kun hänellä on enemmän aikaa.

Iltapäivällä tapahtui sitten se jännittävä, eli kämpän metsästys. Ensimmäisessä asunnossa asui latinopoikia, jotka kaikki polttivat sisällä. Muutenkaan paikkaa ei voinut kovin houkuttelevaksi sanoa. Seuraavassa kämpässä asui bolivialainen pariskunta kolmen lapsen kanssa, pitivät sivubisneksenä vuokrahuonetta.

Kolmas paikka oli bongattu yliopiston ilmoitustaululta, joten odotin jonkinlaista opiskelijaboksia. Siellä asuikin keski-ikäinen, punatukkainen nainen, joka oli pukeutunut värikkääseen sifonkiin. Asunto oli täynnä kynttilöitä, suitsukkeita, posliinikoiria ja lasienkeleitä. Nainen puhui hyvin hitaasti ja äänekkäästi englantia, tähän tapaan: "THIS IS A CUPBOARD. HERE YOU CAN KEEP THE CLOTHES, LOOK, LA ROPA, INSIDE HERE, VERY NICE". Taikomista muistuttavaa huitomista ja elehtimistä en kykene sanoin kuvailemaan.

Sitten oli vielä kaksi kämppää, joista toisessa asui 59-vuotias arkkitehtimies (tosin älyttömän kiva tyyppi ja ihana vanha asunto) ja toisessa 50-vuotias hollantilaismies, joka poltti paksua sätkää asuntoa esitellessään. Että taidan jatkaa kesän aikana hyväksi havaittua loisimista ja asua täällä Marian luona vielä ainakin yhden yön. Tämän päivän opetus oli se, että jatkossa käyn katsomassa kämppää vain, jos tiedän, että asukkaat ovat opiskelijoita. Täällä vuokrat ovat paikallisille niin suuria, ettei työssäkäynti tarkoita todellakaan oman kämpän ostoa. Tällä hetkellä tuntuu aika liikuttavalta suomalaisten opiskelijoiden kotileikki, kun väki muuttaa suoraan yksiöön ja alkaa kerätä Iittalan kippoja ja Hackmanin haarukoita.

Alku ei hyvin, mutta nyt kaikki hyvin

Aina ei mene lähtö ihan niin kuin on suunniteltu. Tarkoitus oli palata Parkanosta ja viettää leppoisa viikko Kemissä vanhempien hoteissa samalla pakkaillen ja asioita hoidellen. Siitä sitten matka olisi jatkunut Helsinkiin, missä olisin vielä ehtinyt nähdä ystäviä ennen varsinaista lähtöä. Sen sijaan sain maanantai-iltana elämäni taatusti kaameimman mahataudin, joka vei ihan kaikki voimat ruumiista. Keskiviikkona tunsin oloni paremmaksi, sillä kykenin jo pitämään silmiä auki ja katsomaan telkkaria. Torstain urotyö oli puolentoista perunan onnistunut syöminen. Ei sitten tullut pakkailtua eikä lähdettyä Helsinkiin etuajassa. Lento oli lauantaina Helsingistä Kööpenhaminan kautta Barcelonaan, kaikki tavarat pakkasin perjantaina iltapäivällä. Varasin Kemistä aamulennon Helsinkiin lauantaiksi.

Mahatauti ei kai ollut riittävä koettelemus, sillä torstaina kävi ilmi, ettei lentovaraustani löydy mistään intterwebsin syövereistä. "Palvelemme teitä kolmen päivän kuluessa." Onneksi palvelivat aikaisemmin, ja sain teknisen häiriön takia kadonneen lentovaraukseni sähköpostiini perjantaina muassaan ilmoitus, että lentoaikaa on muutettu. Aamulennolla ei sittenkään ehtisi Barcelonan-koneeseen. Oli siis laitettava vähän kierroksia lisää pakkaamiseen ja otettava iltalento Kemistä alle. Rahaa paloi, mutta se ei perjantai-iltapäivän paniikissa ollut aivan päällimmäisenä mielessä. "Tästä talosta ei enää lähetä halapalennoille", sanoi äiti.

Puolenyön aikaan Paula tuli vastaan Helsinki-Vantaalle. "Oho, ihmisen iho voi siis tosiaan olla harmaa." Voin kuvitella, olo oli edelleen aika hirveä. Tässä kohdassa tarinaa seuraa onnen kääntyminen. Tämä siunattu nainen haki minut yöllä kentältä tihkusateessa. Kävin Paulan luona pari tuntia nukkumassa ja läksin sitten takaisin lentokentälle. Lennot sujuivat mallikkaasti, sikiunessa. Perillä odotti Maria, joka oli viime vuoden vaihdossa Oulussa. Hän kuskasi minut ja laukut luokseen.

Illalla söimme Marian kaverin luona päivällistä ja jatkoimme konserttiin johonkin pitkänimiseen kaupunginosaan. Ensimmäinen bändi soitti kuulemma katalonialaista rumbaa ja toinen mustalaistyylistä musiikkia suurella aukiolla. Suuri joukko Marian kavereita puhui nopeasti katalaania ja huudahteli yllättävissä tilanteissa. Melkein selvin päin olivat ja hauskaa pitivät silti, mokomat. Tämä ja jatkuva poskipusujen moiskahtelu vaatii vähän totuttelua, mutta saatan selvitä. Vaikea on kuvitella mukavampaa tapaa viettää ensimmäinen ilta Barcelonassa. Metelissä en tosin uskaltautunut puhumaan espanjaa, vaan tutustelin ihmisiin englanniksi.

Nyt, 10 tunnin yöunien jälkeen tuntuu vahvasti, että elämä voittaa ja asioilla on taipumusa järjestyä. Vastasin muutamaan kämppäilmoitukseen ja menen katsomaan huomenna yhtä niistä tähän lähelle. Tänään on tarkoitus tehdä pieni kävelyretki keskustaan ja huomenna onkin jo tapaaminen tulevan pomon Teresan kanssa. Sittenpä selviää sekin, miksi Marian biologikavereita nauratti kovasti, kun kuulivat hänen nimensä...