Palasin auringonottopuuhista katolta, ja nyt leppoistelen läppärin, romaanien ja hedelmien kera. Edelleenkään en ole saanut aikaiseksi poistua tästä kaupungista, sillä näkemistä ja tekemistä tuntuu riittävän vaikka tuomiopäivään asti. Viikko vierähti opiskellessa ja kuntoillessa. Capoeirasta olen nyt innostunut oikein kunnolla, sillä puolen vuoden salitreenin jälkeen akrobaattisuus ei enää aiheuta samanlaisia tuskankyyneleitä kuin aiemmin. Olen järjestänyt itseni myös koulun bändiin, mutta en oikein osaa sanoa jatkosta, sillä nyt ollaan kaksi viikkoa harjoiteltu yhtä ja samaa (ei nyt niin kovin haastavaa) kappaletta. Eri soitinryhmille on harjoitukset eri päivinä, joten kahden ja puolen tunnin harjoituksia on yhteensä neljänä päivänä. Siitä huolimatta viime keskiviikkona kukaan ei tuntunut osaavan yhtään mitään. Helmikuussa alkaisi salsakurssi, joten jos edistystä ei pian tapahdu, saatan vaihtaa lattareiden soittamisen niiden tanssimiseen.
Torstaina meillä oli itäeurooppalainen ilta, kun kroatialainen Borko tuli kyläilemään. Borko on kohonnut suomalaisten keskuudessa arvostettuun asemaan, sillä kukaan muu ei takuulla ole niin juro ja vittuuntunut bisneskiiltoon kuin hän. Kun asenteeseen yhdistyy uskomaton pisteliäs huumori, Zagrebin pojan seurassa on usein ratkiriemukasta. Ensimmäisen kerran kun juttelimme tuli ilmi, että olen harrastanut järjestötoimintaa. Borkon silmät alkoivat loistaa ja hän kertoi salaliittolaisella äänensävyllä ja paksulla aksentilla omista toimistaan Kroatiassa. "And then we crashed through the chains of riot police and started breaking the door and..." Grillasimme porukalla kattoterassilla poikien kehittelemässä leikkuulauta-foliovuoka-hellanritilä -grillissä. Kymmenennen oluen jälkeen heidän hermonsa pettivät syttymättömiin hiiliin. Linkkuveitsen, lankun, tequilan ja hiuslakan avulla homma alkoi toimia. En sitten tiedä, onko metrin korkuinen avotuli foliovuoassa laillinen näillä nurkilla.
Borko kertoi mainion meksikolaisvitsin, jonka hupi oli puoleksi venäläistyylinen James Bond -aksentti. Kaksi meksikolaista siis jutteli ja toinen kysyi, mitä toinen tekee. "I kill people for money. But don't worry, because you are my friend, I kill you for free."
Perjantaina tuli kylään Cuernavacasta ensimmäisiltä Meksikon-päiviltä tuttu Juhani. Lähdimme isolla porukalla vaihtareiden kotibileisiin. Kyseessä oli oikein kunnon kaaoksen yö, vieraita oli varmaan sata. Vuokraisäntämme haluaa jokaisesta vieraasta 200 pesoa yöltä, mikä on tietysti täyttä sutkausta ja riistoa, kun hostellissakin asuu halvemmalla. Lähdimme klo 11 lauantaiaamuna Chapultepecin puistoon muiden vaihtareiden kanssa, mutta pahaksi onneksi vuokraisäntä keksi tulla kylään juuri, kun olimme lähdössä. Minusta on kuumottavaa 22-vuotiaana joutua selittelemään vieraalle ihmiselle, kuka kodissani on yöpynyt. Lisäksi vuokraisäntä valitti edellisen illan etkojen jäljistä keittiössä, eli likaisesta lattiasta ja muutamasta lasista. Kuulemma talossa ei saa enää pitää juhlia, jos jälkiä ei siivoa jo samana iltana. "Juhlissa" oli siis asukkaiden lisäksi kolme muuta. Muutenkin vuokraisäntä tiukentaa jatkuvasti otettaan. Hän tulee monta kertaa viikossa muka tyhjentämään roskiksia, eli oikeasti katsomaan, mitä talossa tapahtuu. Juan katsoo oikeudekseen käydä meidän huoneissamme roskien tyhjentämisen varjolla ja valittaa joka kerta epäsiististä keittiöstä. Tänä aamuna arvasimme, että vuokraisäntä tulee taas tarkistamaan, onko talossa edelleen vieraita, joten lähdimme jo aikaisin kaupungille Juhanin kanssa. Lisäksi emme saa käyttää uunia ollenkaan, sillä se kuulemma aiheuttaa tulipalovaaran. Muuten täydellisessä talossa on siis varjopuolensa. Ranskalaisen Damienin kanssa puhuimme aamulla, että asiasta on pakko keskustella ensi viikolla vuokranmaksun yhteydessä. Että jos maksetaan satanen enemmän, niin voisiko siihen hintaan kuulua vaikka yksityisyys.
Chapultepecissä olin aika zombie eläintarhan ajan, mutta entisen presidentinlinnan kohdalla alkoi jo juttu luistaa. Oli mukava jutella meksikolaisten ja muiden vaihtereiden kanssa muuallakin kuin bileissä tai luennolla. Illalla uni tuli jo kymmeneltä, mutta kuulemma Juan oli seuraavana päivänä valittanut häiriöistä parvekkeella.
Tänään aloitettiin aamu suosikillani, katukojun smoothiella. Kunnon mukillinen viiden hedelmän smoothieta maksaa 14 pesoa eli about euron. Kiireisinä aamuina on ihan turha laittaa aamupalaa, sillä kymmenen minuutin koulumatkan varrella on melkoinen valikoima halpaa ruokaa katukojuissa. Käytiin sitten Coyoacanissa ihan vain nautiskelemassa sunnuntaifiiliksistä ja aamukahvista. Legendaarisessa Café El Jarochassa tarjoiltu talon erikoinen olisi kyllä Suomessa huumeluokituksessa. Yhtä vahvaa kahvia en ole eläissäni juonut.
Sitten on vielä kerrottava perjantain johtamisluennosta. En oppinut luennolla oikeastaan mitään, sillä n. 19-vuotias meksikolaispoika valitsi minut isosiskon korvikkeeksi ja uskoutui minulle rakkauselämästään. Pablo-reppis oli ollut lomalla Tsekissä ja rakastua pätkähtänyt paikalliseen tyttöön. "Kun lähdin Tsekistä, hän antoi minulle tämän rannekorun. Katsoimme toisiamme junan ikkunan läpi ja odotimme junan lähtöä. Ne olivat elämäni pisimmät kaksi minuuttia. Katso, tässä kuvassa hän on, eikö hän olekin kaunis?" Nyt Pablo haluaa opetella tsekkiä ja viettää loppuelämänsä yhdessä lemmittynsä kanssa. Kuulemma selvityksen alla on yksityisten kielituntien hinnat. Nuori rakkaus oli niin lujaa ja viatonta, että lupasin hankkia Pablolle tsekkiläisen vaihtarin harjoittelemaan vuorotellen espanjaa ja tsekkiä. Tuollaisia tarinoita kun kun kuuntelee, palautuu usko viattomuuteen ja rakkauteen ja siihen, että varmaan on vielä villihevosiakin.
Ensi viikonloppuna lähdetään brasilialaisten ja suomalaisten kanssa kiipeämään Iztaccihuatl-tulivuorelle koko viikonlopuksi. 5230 metrin korkeuteen, miettikää sitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti