Taas on pari viikonloppua vierahtanyt sitten viimeisen paivityksen. Oltiin viikko sitten viikonloppuna Tanjan ja Jannen kanssa neljan paivan reissulla. Pari paivaa Puerto Vallartassa, pari paivaa Guadalajarassa ja sielta pistokeikka Tequilan kylaan. Puerto Vallarta oli taynna jenkkituristeja ja meininki oli tosi korruptoivaa. Makaat rannalla ja meksikaanot kantavat micheladaa ja hampurilaisia suoraan kateen. Kaytiin snorklaamassa ja katsomassa valaita ja sitten maattiin muiden joukossa rannalla.
Tuosta micheladasta sen verran, etta kyseessa on tietysti chilikastikkeen kanssa tarjoiltava olut. Vaikea on kuvitella asiaa, jota taalla ei saisi chilin kanssa. Tahan mennessa olen bongannut ainakin mangoa, tikkareita, kuivahedelmia, karkkia, jaateloa ja tietysti kaikki normaalit chilia sisaltavat ruuat.
Guadalajarasta tykkasin tosi paljon, harmi vaan, etta aikaa oli niin vahan. Aiottiin lahtea baariin lauantai-iltana, mutta laiskotti, joten jaatiin hostellille, Seuraavana aamuna sitten luettiin lehdesta, etta juuri siella aiotulla yokerhoalueella oli kansainvalisella klubilla ammuskeltu ja heitetty kranaatti sisaan. Kuusi oli kuollut ja 30 loukkaantunut. Eihan me valttamatta samassa yokerhossa oltaisi oltu, mutta aika hiljaista vakea oltiin silti aamupalapoydassa.
Tequilan kaupunki oli uskomaton pikkukyla, jossa tuotetaan suurin osa Meksikon tequilasta. Tehdaskierros oli kuin sirkus, kun saksalaiset keski-ikaiset miehet kayttaytyivat kuin viisivuotiaat. Maistiaiset eivat ainakaan auttaneet tilannetta. Me oltiin maksettu pitempi opastuskierros, ja paadyttiin sitten keski-ikaisen hifistelijapariskunnan kanssa valkoisten liinojen aareen maistelemaan tequilaa jalkalasista. Siina sitten yritettiin pitaa pokkaa ja pyoritella ja haistella kaikki rituaalit lapi niin kuin kaskettiin. Oli aika levoton sunnuntai-iltapaiva meksikolaisessa tuppukylassa.
Viime viikonloppuna oli tarkoitus lahtea Pachucaan meksikolaisen perheen luo, jonka tapasimme Teotihuacanilla tammikuussa. Nina oli myos lahdossa, mutta aikataulut osoittautuivat mahdottomiksi sovittaa yhteen. Vietin sitten rennon viikonlopun DF:ssa bailaten ja aurinkoa ottaen. Oli vahan mystista, kun se meksikolainen Erick sanoi jutelleensa Ninan kanssa Facebookissa, mutta Nina sanoi, etteivat he ole edes kavereita. Huomasin sitten, etta Erick oli lisannyt taysin randomeita suomalaisia kavereitani listalleen siella. Niiden seinalle se oli sitten kirjoittanut espanjaksi ja likettanyt ja kommentoinut niiden kuvia. Eli jos teilta tullaan kyselemaan, milloin ajattelitte tulla Pachucaan, alkaa ihmetelko.
Sitten on kerrottava maailman parhaasta maastoretkesta viime perjantailta. Kestavan kehityksen opettaja antoi mahdollisuuden liittya seuraan, kun han oli lahdossa kaupungin virkamiesten kanssa tutkailemaan urbaanin luomuviljelyn tukiohjelmaa. Taalla siis kaupungilla on projekti, jossa ne myontavat pienia rahasummia kaupungin alueella tapahtuviin asukkaiden luomuviljelyprojekteihin. Kaytiin kuudessa eri paikassa, jotka kaikki olivat Meksiko Cityn alueella. Yksi luomuviljelys oli jarjeston, joka omisti myos muutaman viereisen kerrostalon. Asukkaiden velvollisuus oli tuoda biojatteensa viljelykselle kompostoitavaksi ja auttaa puutarhanhoidossa. Kaupungin rahalla aiottiin rakentaa talojen katoille sadevesikerain.
Kyseessa eivat olleet mitkaan rikkaiden harrastuskerhot, vaan ihmiset olivat selvasti koyhia ja viljelysten tarjoama ruoka-apu tarkeaa, puhumattakaan yhdessa tekemisen sosiaalisesta vaikutuksesta ja esteettisesta hyodysta, kun ankealle ja harmaalle laitakaupungille pystytetaan puutarhoja. Eras toinen viljelys oli todella kurjassa aaltopeltislummissa, ja sille annettu rahoitus tuntui olevan tarkea askel. Hokkelit oli rakennettu laittomasti, mutta puutarhan myota avautui kontakti asukkaiden ja kaupungin valille, ja alueen olosuhteiden parantamista oli ryhdytty suunnittelemaan. Valilla tata Meksikon touhua katsellessa on ollut aika toivottomia maailmantuskan paivia, mutta tuollaisen reissun jalkeen olo on kuin lukiolaisella mielenosoituksen jalkeen. Tulin kotiin luomuporkkanoiden ja -yrttien kanssa superonnellisena. Kotona suomalaiset taloustieteilijat soivat Mäkkärin jaateloa keittiossa ja nauroivat hassulle hippi-intoilijalle.
Täällä ei muuten ilmeisesti nähdä mitään ongelmaa yliopistojen kaupallistumisessa (aivan kuin Suomessa nähtäisiin...). Vähän väliä jotain hippaveikkoja kampuksella promoamassa tuotteitaan. Kerroinkin jo aiemmin Facebookissa, miten opiskelijakortin kylkiäisenä tuli tytöillä vaaleanpunainen ja pojille musta pussi täynnä mainoskrääsää. Kampuksella on myös Apple-kauppa, joka kyllä enemmän muistuttaa näyteikkunaa, johon voi mennä sisälle. Viime viikolla olin yliopiston pihalla opiskelemassa (aikamoista luksusta muuten auringonpaisteessa olla kirjojen kanssa, kun pistokkeitakin on ulkona läppäreitä varten). Tultiin kolme kertaa tyrkyttämään jotain typerää Unileverin mainosranneketta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti