Kun lähdin vaihtoon, tarkoitus oli mahdollisimman paljon minglailla paikallisten kanssa ja olla niinq tosi autenttinen ja epä-Erasmus-sekobailaaja. Niinpä vaan taaskaan eivät ole asiat aivan niin mustavalkoisia. Kuten aiemmin on tullut todettua, katalaanit ovat hyvin nationalistista väkeä. Nationalismilla on taipumus kääntyä muualta tulevia vastaan, eivätkä katalaanit tee tässä poikkeusta, vaikka ovatkin tunnettuja muuta maata vahvemmasta vasemmistolaisuudestaan. Erään vaihtarikaverini vahvan antirasistiset anarkistikämppikset avautuivat kreikkalaiselle tyttöparalle, että "refugees welcome, Erasmus-people go home". Miksi ne tänne tulevat, haluavat vain sekoilla eivätkä opettele katalaania? Samaiset kämppikset ovat pilvessä kaksi kertaa useammin kuin yliopistolla. Itse nautin katalonialaisesta vieraanvaraisuudesta illallisella, jolla en kahteen tuntiin ymmärtänyt sanaakaan. Kainosti pyysin sujuvan kaksikielisia ihmisia vaihtamaan espanjaan, ilman vastakaikua. Etta katalaanit, pitakaa tunkkinne. Lopetin jo katalaanin kielikurssini, enka tasta eteenpain hapea patkaakaan hengailla vaihtareiden kanssa. Sitapaitsi taytyy sanoa, etta kun loytaa mielenkiintoisia ja tiedostavia ihmisia vaikka Etela-Amerikasta, saa kuulla aika paljon hurjempia ja aivojamyllertavia tarinoita yhteiskunnasta kuin nyrpeilta ja rikkailta katalaaneilta. Uskon edelleen mukavien katalaanien olemassaoloon, mutta tahan mennessa ystavalliset ja avarakatseisesti ulkomaalaisiin suhtautuvat "paikalliset" ovat paljastuneet mallorcalaisiksi/valencialaisiksi/kauan taalla asuneiksi lattareiksi.
Tuossa männäviikolla istuin yöbussissa ja kuuntelin amerikkalaisen vaihtarilauman mekastusta. "Alice, you should really book those cheap flights to Amsterdam. We had sooooo much fun there! You know, you can pay with euros there! They have this own currency here in Europe, but in Russia they have something else." Huokaisin mielessani syvaan ja mietin, miten pinnallista porukka voikaan olla. Tanne tulevat Eurooppaan vain sekoilemaan! Eivat valita kulttuurista mitaan eivatka viitsi opetella muita kielia kuin omansa!
Viikko sitten meilla oli neljan paivan loma yliopistolta, joten vuokrasimme porukalla kaksi autoa ja lahdimme katsastamaan lahiseutuja. Viime kesana pelotti ajaa autolla Helsingissa, mutta niinpa vain kruisailin pitkin Avinguda Diagonalia kuin vanha tekija. Auton vuokrausta taytyy tulevaisuudessa harrastaa enemman. Kolmeksi paivaksi sai auton sadalla eurolla, eli viidella jaettuna lahes ilmaiseksi. Zaragozassa kaytiin kreikkalaisen Christinan tuttujen squatissa keikalla. Latinot eivat oikein perustaneet punkista, joten jaimme sinne lopulta kahdestaan. Aamulla herasin Christinan entisen poikaystavan aidin luota, aamupalaksi oli kotitekoista paellaa. Uskokaa tai alkaa, kyseessa oli toinen kerta koko taallaoloaikana, kun olin humalassa Suomi-tyyliin.
Zaragozasta jatkoimme Pyreneiden vuoristoon Huescan alueelle. Olimme koko ajan jaljessa aikataulusta, joten varsinaiseen maaranpaahamme Torlaan saavuimme vasta maanantai-iltapaivana. Tarkoitus oli tehda muutaman tunnin vaellus, mutta paljastui, etta yhdeksan hengen seurueemme viidesta latinojasenesta yksi oli ollut aiemmin elamassaan metsassa. Sen mukaiset olivat sitten varusteetkin. Paatimme tehda lyhyen metsareissun, vaikka alkoikin sataa vetta. Katsoin suu auki Haglöfsin retkeilyvermeissani, kun nahkatakkeihin sonnustautuneet retkeilijat lappoivat kasilaukkuihinsa kaljapulloja ja aavistelin pahaa. Vartin jalkeen latinot olivat markia ja vasyneita. Ikina en olisi voinut kuvitella, miten vaikeaa voi olla pelkka metsassa kavely. Olimme vuoren pohjoisrinteella, joten mannyt olivat vanhoja kunnon sylvestriksia. Oli ihanaa, kun sienet olivat tuttuja mantymetsan lajeja! Kun olimme liukastelleet pari tuntia maralla polulla, oli palattava takaisin pimean takia. Ihmisillä ei tietenkään ollut kuivia vaihtovaatteita, joten teltat jatettiin suosiolla takakonttiin ja etsittiin hostelli. Saksalainen Astrid ja mina punoimme yolla suunnitelman lahtea Ihan Oikealle vaellusreissulle, jolle ei paase mukaan ilman Gore Texia.
Mita muuta taalla sitten on tehty? Kaydaan tosi usein ulkona, monta kertaa viikossa tulen kolmen ja viiden valilla kotiin. Joskus yöbussissa soimaan itseani vanhasta tottumuksesta, etta pitiko taas olla ja nyt lahtee kylla tipaton marraskuu. Sitten laskeskelen juodut alkoholiannokset. Eipa ole montaa kertaa mennyt yli neljan. Usein huomaan, etta olen juonut iltakymmenen ja aamuneljan valilla kaksi pienta olutta ja älyttömän hauskaa on ollut. Samoin tilailen baarissa usein vetta, kun drinkit alkavat tuntua varpaissa, silla kukapa haluaisi juoda itsensa tieten tahtoen känniin?
Muuten, meidän autotalliin muutti viikko sitten lauantaina miesmalli. Nyt han tosin houkuttelee Ramblalla turisteja baariin, silla ukrainalaisena han ei ole EU-kansalainen eika siten voi ainakaan talla hetkella tyoskennella laillisesti. Cij on hauskaa ja mielenkiintoista kahvikeskusteluseuraa, soittaa kitaraa, skeittaa ja remppaa autotalliaan ilman paitaa. Pilasin tietysti heti mahdollisuuteni tähän jumalaiseen olentoon kysymällä sen mielipidettä muotibisneksestä. Sen jälkeen kävin lenkillä ja vedin pihalla käsivarsitreenin täysinäisellä vesikanisterilla. No, hitot siitä, aivan kuin täällä miniatyyrikokoisten latinomimmien keskellä muutenkaan kävisi flaksi.
Kevaan vaihto on ollut mielessa ja huolestuttanut. Meksikosta kuuluu kummia, kun vaihtopaikkamme Monterrey on suomalaisten vaihtareiden mukaan muuttunut huumesodan taistelutantereeksi. Hengissa kuulemma selviaa, kun on varovainen, mutta elamasta nauttii astetta vahemman, kun öisin herää ammuskeluihin ja on käytännössä kodin ja taksin vanki. Nyt Monterreyssa olevat suomalaiset ovat lahdossa pois ja samaa kuulemma suunnittelevat myös monet paikalliset opiskelijat, joilla on siihen mahdollisuus. Meillä kevään vaihtareilla on Monterreyn lisäksi vaihtoehtoina joku toinen kaupunki, jossa Tec de Monterreylla on kampus tai vaihdon peruminen tai siirtaminen toiseen aikaan. Siirtäminen ei oikein onnistu, sillä ensi vuonna täytyy kirjoittaa gradua. Suomessa oli pitka prosessi valita vaihtopaikka ja hoitaa paperit kuntoon. Nyt sitten olen taas melkein lahtopisteessa ja lisaksi vieraassa maassa. Netin kautta yritän selvitella, olisiko Chipotlutlitlan turvallisempi kuin Huachtechtlatlan, puhumattakaan siita, onko missaan mahdollisista kaupungeista mitaan minulle sopivia kursseja. Helpolla tassa tietysti silti pääsee, kun vertaa tilannetta Monterreyssa nyt oleviin suomalaisiin. Yksi vaihtoehto on tietysti jäädä tänne Barcelonaan. Selvitin jo Suomesta, että se on mahdollista ja täytyy sanoa, ettei ajatus kuulosta yhtään hullummalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti