Kuten tuli Facebookiinkin kirjoitettua, enpä olisi uskonut, että koittaa päivä, jolloin vedän villapipon päähän 17 asteessa. Ilma on siis viilennyt täälläkin. Aluksi jatkoin menoa entiseen tapaan ja läpsyttelin yliopistolle flip flopeissa. Pipon vedin päähän sen jälkeen, kun eräänä aamuna istuin metrossa shortsit jalassa ja vieressä tädeillä oli takeissa turkiskalukset. Aamukahvit juon kyllä edelleen puutarhassa ja viikko sitten kävin uimassa epäuskoisesta tuijotuksesta huolimatta.
Viime viikon jälkeen totesimme, että bailaamista on syytä vähentää. Alkoholiakin on kulunut astetta enemmän kuin viime viikon puhtoisen blogipäivityksen aikaan, vaikka edelleenkään ei olla lähellä keskiverron suomalaisbailaajan annolukuja. Tiistaina päätimme, että meidän on mentävä Erasmus-bileisiin edes kerran. Meksiko-teema herätti toiveita lattarimusiikista, mutta musiikki oli jälleen kerran niin jäätävää, ettei ilman tequilaa ollut toivoa selviämisestä. Joo-o, olette nähneet minut Suomessa tanssimassa listahittien tahtiin, mutta Erasmus-opiskelijoita varten niistä valitaan kaikkein halvimmat ja kuluneimmat. Viikonloppuna kaikki illat päättyivät aamulla, mutta loppujen lopuksi emme olleet ollenkaan baarissa. Kotibileissä oli hysteerisen hauskaa, aukioilla jamitteli ihmisiä soitintensa kanssa ja laitakaupungilta löytyi graffiti-dj-häppeninki.
Eilen sunnuntaina menimme Christinan ja Astridin kanssa squattiin illalliselle. Paikka oli ihan uskomaton, eikä vierailu takuulla ollut viimeinen. Suomen ilmastossa se olisi tosin jäänyt valtaamatta. Kyseisessä talossa on pitkin viikkoa työpajoja graffitinmaalauksesta ja trapetsitaiteilusta kitaransoittoon. Sunnuntaisin väki pääsee näyttämään taitojaan Kabareessa. Esitykset olivat häkellyttävän ammattimaisia ja herkkuruokaa sai eurolla. Kaikkien hämärien (mutta tietysti kivojenkin) punkkibileiden jälkeen meininki oli tosi virkistävää ja tuli todella tervetullut olo sekä katsojaksi että osallistujaksi työpajoihin. En nyt tässä yhdistä katalaaninkielisyyttä ynseyteen, mutta tämä squatti toimi kokonaan espanjaksi.
Ennen lähtöä noihin kekkereihin tein vakavan virheen. Meillä on ollut tapana kutsua koko vaihtariporukka, jonka kanssa vietetään aikaa, jos saamme tietää mielenkiintoisesta tapahtumasta. Facebookin kautta tiedotin tapahtumasta ihmisille, mutta melkein heti sain eräältä tytöltä nuhtelevan viestin. Squattiin eivät kuulemma ole Erasmus-turistit tervetulleita. Minä olin kuvitellut, että kyseessä on kaikille avoin sosiaalikeskus ja tiesin, ettei kukaan takuulla ollut tulossa minihameessa juomaan halpaa kaljaa. Ehkä en ole tarpeeksi cool squattimimmi, mutta minusta ihmisten tuomitseminen näkemättä idiooteiksi noilla perusteilla haiskahtaa rasismilta, joka taas ei ihan sovi siihen ideologiaan, jonka kuvittelin olevan touhun takana. Onneksi itse squattiväki suhtautui kaikkiin tasapuolisen lämpimästi. Myöhemmin sain perusteluksi, että "you can't take a reggae person to a punk party or other way round". Onneksi minä en ole pelkkä reggae person, jonka voi viedä vain reggae-bileisiin. Niillä reggae personeilla on varmaan aika ankea ja yksipuolinen elämä.
Muutakin kulttuuria on harrastettu, vaikka olenkin tänne unohtanut kirjoittaa, että pääsin jo pari viikkoa sitten soittamaan Universitat de Barcelonan orkesteriin. Kesän vähäisen harjoittelun jälkeen jännitin koesoittoa ja olin yllättynyt, kun minut istutettiin ykkösviuluun. Kun muut tulivat paikalle ja soitto alkoi, aloin ymmärtää paremmin. "Sinfoniaorkesterissa" balanssista ei ollut tietoakaan, vaan mukaan oli haalittu suurin piirtein kaikki kynnelle kykenevät. Puhaltajia oli suhteessa jousiin niin vähän, että olisi varmaan ollut järkevämpää tyytyä ihan vain jousiorkesteriin tai sitten pitää viulujen määrää edes vähän kurissa. Suomalaisten harrastajaorkestereiden taso alkoi tuntua huikealta. Kysyin, mistä saan nuotit kotiharjoittelua varten, johon pulttikaveri vastasi, että voi ilomielin antaa omansa, sillä ei ole aiemminkaan harjoitellut kotona orkesteria varten. Toisaalta leppoisa meininki sopii tähän minun tilanteeseeni oikein hyvin, kun ei välttämättä itselläkään olisi aikaa mihinkään huippusuorituksiin kaiken keskellä.
Töitä olen tehnyt niin paljon kuin saan puristettua pomostani irti. Mittaillaan nyt labrassa aiemmin haettujen maaperänäytteiden hiilidioksidituotantoa. Sinänsä on mielenkiintoista oppia laboratoriomenetelmä maahengityksen mittaamiseksi, sillä aiemmin olen mittaillut sitä vain maastossa. Mittauksiin menee maksimissaan tällä hetkellä puolitoista tuntia päivässä, joten mitään hirveää stressiä en ole saanut kehiteltyä. Myöhemmin varmaan kuluu enemmän aikaa, kun datan käsittely ja raportin kirjoitus alkaa. Lisäksi on tietysti neljä tuntia espanjaa viikossa, orkesteriharjoitukset ja kahden katalaaninkielisen kurssin harkkoja, jotka voin tehdä espanjaksi. Maaperäkurssin harkoissa mittaan omista näytteistäni samat ominaisuudet kuin muutkin, joten saan siinä kätevästi perustiedot näytteistä projektiani varten. Aika moni menetelmä siellä on myös uuden oppimista, sillä meillä ei varsinaista peruskurssia maaperäbiologiasta ole ollut, ainakaan noin kattavilla labraharkoilla. Toinen kurssi käsittelee Välimeren alueen metsien metsäpaloja, ja osallistun silloin tällöin perjantaisin järjestettäville maastoreissuille. Nauroivat, kun kerroin, että meillä Suomessa valtion rahoilla poltetaan metsää kansallispuistoissa ja Natura-alueilla monimuotoisuuden lisäämiseksi. Sitten alkaa ensi viikolla kolme lyhyttä maisterivaiheen kurssia, jotka valitsin puoleksi mielenkiintoisen aiheen, puoleksi sen takia, että ne ovat espanjaksi eivätkä katalaaniksi. Nyt tätä kirjoittaessa huomaan, että Erasmus-opiskelijaksi teen ihan riittävästi asiallisia asioita. Hy-vä, pois aiemmin tuntemani huono omatunto ja surutta nokka kohti seikkailuja.
Suomesta on taas tulijoita Barcelonaan, sillä viime viikolla äidin sisko Marketta kavereineen oli täällä (tosin hotellissa). Huomenna tulee Paula Helsingistä, jos lentokenttäväen lakko suinkin sen sallii. Pidetään peukkuja, ei tuntuisi yhtään hullummalta puhua pälpättää ja nauraa räkättää suomeksi vanhan ystävän kanssa kaikista ajatuksista ja tuntemuksista, joita ulkomailla olo päähän tuo. Ensi viikolla on odotettavissa kahden kilon painonnousu, sillä äiti ja isä tulevat, ja äiti on jo etukäteen uhannut lellimistoimenpiteillä.
Tänään kävin espanjantunnin jälkeen hakemassa ylijäämävihanneksia kämppis-Ricin kaupasta ja tulin sitten kotiin keittelemään teetä. Kun on päivän suhannut tuolla suurkaupungin melussa, on taivaallista istua puutarhassa, katsella maisemaa ja nauttia täydellisestä hiljaisuudesta. Kun toisella kädellä juo teetä, toisella kädellä rapsuttaa kissaa, edessä avautuu koko kaupunki valoineen ja yläpuolella leuto, kirkas yö voi todeta, että on hoitanut asiansa aika hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti