Alkuvaiheen hämmennyksiä

Täällä Meksikossa kotiutuminen on päässyt jo hyvään vauhtiin. Ensimmäisellä viikolla oli pelkkää orientaatiota, mutta kurssitkin ovat ehtineet pyöriä jo pari viikkoa. Espanjaa on yhteensä 9 tuntia viikossa, joten kaipa aika tampio pitää olla, jos mitään ei opi. Lisäksi mulla on Tiede, teknologia ja kestävä kehitys -kurssi ja Administracion, jotka ovat siis kumpikin englanniksi. Aloitin myös kurssin Latinalaisen Amerikan historiasta, mutta pinna katkesi, kun aika meni siihen, että etsittiin sanaristikosta Etelä-Amerikan maita, ja lopetin melko ex tempore koko roskan.

Opetuksessa on sekä hyvät että huonot puolensa. Raha näkyy siinä, että englanninkielisten kurssien opettajat ovat natiiveja tai ainakin natiivin tasoisia, joten formulaenglannista ei tarvitse kärsiä.  Samoin ilmaiset vapaa-ajan aktiviteetit kattavat kaiken laidasta laitaan meikkauksesta (!) tennikseen ja karnevaalisambaan. Kampuksen kuntosali on suuri, ja kaikkea löytyy, mitä punttaamiseen tarvitsee. Käyn lisäksi viulutunneilla ja capoeirassa.

Tanja kiteytti hyvin opetuksen ärsyttävän puolen: opettajat eivät oikeastaan opeta. Luennoitsijat ovat kuin ammattiviihdyttäjiä, mistään power point -sulkeisista ei ole tietoakaan. Aina tehdään pienissä ryhmissä jotain kauhean mukavaa, kaikki osallistuu ja lähdetään oman elämän kautta liikkeelle. Sitten tulee kotiläksyksi oikeasti opetella ne asiat. Luennot on vähän sellaista tunnelman kohottamista. Tuossa perjantaina meidät jaettiin uskomattoman monimutkaisella tavalla pieniryhmiin jotain tulevaa ryhmätyötä varten. Sitten piti keksiä ryhmälle nimi ja opetella kaikkien nimet, myös muiden kuin oman ryhmän jäsenten. Siinä meni iloisesti puoli tuntia, kun ihmeteltiin, että ohhoh, meillä on täällä kolme Ricardoa ja kaksi Vanessaa.

Suurin kulttuurishokki tähän mennessä ovat oikeastaan olleet nämä ihmiset kampuksella. Tiesin kyllä tullessani, että suurin osa opiskelee bisnestä tai vastaavaa, joten mitään yhteiskunnallisesti suuntautuneita hipinretaleita en edes odottanut. Mutta kyllä minusta on aika merkillistä, etteivät paikalliset opiskelijat osaa käyttää metroa. Kaikkien kanssa tulen toimeen ja paljon on hyviä tyyppejä, joista tulen varmasti tykkäämään paljonkin. Välillä puuduttaa katsoa, kun on merkkivaatteet aseteltu päälle niin, että brändi näkyy ja päissään MTV-musiikin tahtiin puhutaan, kun ne meksikolaiset miehet on niin MAHDOTTOMIA. Vessassa mummo antaa vessapaperin käteen ja avaa oven valmiiksi. Ei minun ajatukseni ja bailaamiseni mitenkään parempaa tai hienompaa ole, mutta elämänarvot ja kiinnostuksenkohteet ovat niin toiset, että jotain muuta on löydyttävä.

Paikallisiin on ollut vähän hankala saada kunnon kontaktia, sillä vaihtareiden kanssa pyörii aika paljon juuri näitä geelitukkaisia blondinmetsästäjiä. Täällä myydään oikeasti kaupassa litran törppöjä hiusgeeliä. Kursseilla on paljon mukavaa, tavallisen oloista väkeä, joiden kanssa täytyy alkaa uutterasti minglaamaan. Tänä viikonloppuna ensimmäisten päivien hostellista tuttu argentiinalainen Daniela on ollut taas kaupungissa, joten ollaan sen kanssa kierrelty. Käytiin Frida Kahlon kotitalossa, antropologisessa museossa ja pulqueriassa. Pulque on paikallinen juomaerikoisuus, jonkinlainen tequilan esiaste. Minusta maku ja rakenne oli kuin hienostuneessa kiljussa, mutta olipahan elämys sekin.

Täytyy vielä kertoa tapaus kestävän kehityksen kurssilta. Meillä oli luettavana aika pitkä Horkheimerin teksti kotiläksynä, ja kaikki valittivat siitä, että heidät pakotetaan lukemaan filosofiaa. Varsinkin yksi ranskalainen insinööri oli erityisen turhautunut ja vihainen. Tunnilla keskusteltiin aiheesta, ja tämä poika kieltäytyi ymmärtämästä käsitteitä oikein ja tinkasi voimallisesti vastaan kaikessa, missä pystyi. Tauolla hän puhisi minulle, että merde, antakaa joku laskukaava, niin hän kyllä ratkaisee, mutta tällaista liibalaabaa ei ruveta. Muutaman päivän päästä erään kimaltavan hiphopklubin sivuhuoneessa ranskalainen etsi minut käsiinsä ja kysyi, mitä olin ajatellut tekstistä. Vieläkään hän ei myöntänyt, että oli mitään järkeä pakottaa meidät lukemaan se, mutta keskustelipa kuitenkin puolisen tuntia sisällöstä asialliseen ja pohdiskelevaan sävyyn, ja oli selvästi alkanut miettiä yhteiskunnan rakennetta ja perusoletuksia täysin uudella tavalla. Kohtaus oli kuin jostain elokuvasta, ja aamulla teki mieli laittaa opettajalle viestiä, että olet pedagoginen nero.